ILMOITTAUTUMINEN 2014-2015 SYNTYNEIDEN KESÄFUTIKSEEN AVATTU


Tervetuloa 2014-2015 syntyneiden tyttöjen ja poikien kesäfutikseen Lamminpään kentälle.

Kesäfutis on tarkoitettu niin tytöille kuin pojille. Kesäfutiksessa opetellaan jalkapallon perustaitoja sekä motorisia perusliikuntataitoja leikkien ja erilaisten pelien avulla. Viralliseen pelitoimintaan osallistutaan, jos pelitoiminnasta innokkaita osallistujia on riittävästi.

Tapahtumia kesäfutiksessa on 1-2 kertaa viikossa lapsille, poissulkien kesätauon. Lisäksi ryhmälle järjestetään perhefutistapahtumia. Kesäfutista järjestetään tilanteen salliessa välillä touko-syyskuun alku.

Kaikessa toiminnassa huomioidaan viranomaisten antamat covid-19 ohjeet, mikä voi tarkoittaa toiminnan muokkaamista kesäkauden aikana ohjeiden pohjalta. Toiminta käynnistyy, mikäli viranomaisesteitä ei tule ja säät sallivat, tiistaina 3.5. klo 18 Lamminpään kentällä. Alustavat harjoituspäivät ja -ajat ovat tiistai ja torstai klo 18–19 Lamminpään kentällä.

Varusteikseen lapsi tarvitsee pallon koko 3, säärisuojat, juomapullon, juoksemiseen soveltuvat kengät (lenkkarit tai nappikset) sekä liikuntaan sopivat ulkovaatteet.

Kesäfutiksen hinta on 65 € kesäkausi. Hinta sisältää vakuutuksen. Mahdollisista varustehankinnoista ilmoitetaan myöhemmin ja huoltajat osallistetaan niihin mukaan.

Ilmoittautumiset: https://forms.office.com/r/gY34RH0Qeq

Lisätietoja: outi.h.moilanen@gmail.com


Takaisin